Teini talossa

Yöeläimiä

Jaa

Meillä on ollut hiihtolomaviikko, joten lapset ovat olleet lomatunnelmissa. Se kulminoitui nyt sunnuntaiaamuna siihen, että minä nousin puoli kuudelta ja kulkiessani teinin huoneen ohi siellä vielä juteltiin. Kun vaimo heräsi tunnin päästä ja könysi alas, hän kertoi, että nyt siellä kuorsattiin niin että kissa sai hepulin, kiipesi puuhun ja tuolla nyt palokunta on koko päivän yrittänyt saada sitä alas.

On siis saavutettu maksimaalisen täydellinen aikaerotilanne. Meidän ei tarvitse enää koskaan nähdä toisiamme. Odotan toki mielenkiinnolla huomista kouluaamua.

*

Olisi mielenkiintoista tietää, miksi nuorisolle käy aina noin. Että vuorokausirytmi heittää aasinpyllyä heti jos tarkkaavaisuus herpaantuu. Onko ihminen sittenkin yöeläin?

Sen ymmärrän tietenkin, miksi aikuiset eivät kuku öitä. Koska heidän pitää olla vastuullisia ja tehdä töitä. Työt tavataan tehdä päivänvalossa (paitsi hämärähommat). Suutarilla ja Kelassa asioidaan virka-aikaan.  Aamukahvi juodaan aamulla, koska muuten se olisi päiväkahvi ja sillä on taas ihan muita merkityksiä.

Nuoriso sen sijaan on määritelmällisesti tyhjäntoimittajia, sillä heillä ei ole velvollisuuksia tai jos onkin, he eivät yleensä hoida niitä. Näin ollen heille on ihan sama, mihin vuorokaudenaikaan he tyhjäänsä toimittavat. Ja sen toimittaminen on näköjään mukavinta yöaikaan.

Mutta ehkä siinä on sitäkin, että oikeasti ihmisen vuorokausirytmi ei mene auringon mukaan silloin, jos yhteiskunnan inhat kahleet eivät rasita. Eikös suurin osa muistakin nisäkkäistä ole liikkeellä ilta- ja aamuhämärissä ellei peräti sysiyöllä?

*

Muistan kyllä itsekin, kuinka nuorempana saattoi usein nukkua puoleen päivään. Nykyään jos oikein yrittää, voi olla sängyssä ehkä kahdeksaan. Ja se vaatii jo melkoista tsemppaamista.

Mitä siis tapahtui? (Paitsi se työ). Syytän lapsia. Vauvat ja pikkulapset ovat pitäneet niin monta vuotta hereillä yöt pitkät ja tästä huolimatta heränneet viimeistään seitsemältä, että ainakaan minä en enää osaa nukkua vaikka saisi.

Huvittavaa on sekin, että kun lapset olivat pieniä, sitä haaveili siitä kuinka ne joskus nukkuvat pitkään. Nyt kun osa nousee siinä kahden jälkeen, se tuntuu lähinnä ärsyttävältä ja tekisi mieli käydä kaatamassa kuorsaajien päälle kymmenen litran ämpäri täynnä kylmää vettä.

Se lohduttaa kun tietää, että jo muutaman vuoden päästä tyhjä on toimitettu ja on ryhdyttävä toimittamaan kuranttia tavaraa. Sen toimittaminen alkaa viimeistään kahdeksalta arkiaamuisin.

Vahingonilo on paras ilo.

 

Jaa

Kommentit (3)

Vähän jännitti se maanantai. Mutta se menikin hyvin. Tänään on tietenkin jo uusi (koulu)päivä... Aamuvirkulle (ja etenkin iltatorkulle) vanhemmalle tämä aika on pahempaa kuin vauva-aika. Koko ajan univelkaa.
Minulle ei ole koskaan selvinnyt mitä eroa on niillä yön tunneilla verrattuna niihin aamuntunteihin,siis niinku teinien mielestä!Miks ihmeessä on siistiä valvoa yöt ja nukkua päivät?Eikö ihan sama olisi herätä aamulla aikaisin tai ainakin suht aikaisin ja mennä nukkumaankin...Joskus? Ehkä se kuitenkin on osa sitä vanhemmista irtaatumisen tärkeää riittiä? Ehkä just siks on coolia valvoa yöllä,kun "vanhukset" nukkuu silloin,on niinku omaa aikaa? Ehkä nykynuorilla ei oikein oo muita keinoja kapinoida turvallisesti vanhempiaan vastaa,kun vanhemmat kuuntelee samaa musiikkia ja pukeutuukin ainakin lähes samanlaisiin vaatteisiin kun nuoriso? Toisin oli meidän nuoruudessa ;) Joskus oon miettiny sitä,että millaista on vanhainkodeissa sitten,kun meidän ikäpolvi asuu niissä,rokki soi ja poppi kans! Käytävillä vilistää toinen toistaa kirjavampaa sakkia,kellä tatuoinnit värjää ja kellä hiusväri,kenellä mikäkin! Sitä odotellessa,jatketaan ihmettelyä teinien kanssa ja eletään eri sykleissä,aika aikaa kutakin! Tai mistä sen tietää onko koko yhteiskunta muutaman kymmenen vuoden päästä keikauttanut kellonsa ympäri ja ne pankit ja suutarit (jos niitä silloin edes enää on) on auki yöllä eikä päivällä! PS:Meillä on nyt loma ja se ensimmäinen lomanjälkeinen aamu vasta tulossa tälläkertaa...
Kyllä se eka aamu sit meni ihan hyvin kuitenkin. Tosin iltapäivällä koulun jälkeen kuului kuorsausta huoneesta...