Teini talossa

Yskässä

Jaa

Koulun alkamisen tietää siitä, että hiukan ennen kuin lapset tulevat ensimmäisen koulupäivän jälkeen kotiin, jokainen on sairastunut flunssaan, yskään, nuhakuumeeseen ja ruttoon.

Niin että köh köh vaan kaikille.

Kuopus sai vielä korvatulehduksen samaan syssyyn, minkä seurauksena se köh köh riistäytyi sellaiseksi yskimisen armadaksi, ettei sitten Dresdenin pommitusten ole kuultu yhtä kamalaa meteliä. Viikon verran se on kohta yskinyt itseään taivaan tuuliin – nyt vihdoin sai antibiootin niin että ehkä se tuosta talttuu, ensin se korvatulehdus ja sitä myötä yskäkin.

Hän on nukkunut äitinsä kanssa alakerrassa, koska ei siinä metelissä pirukaan pysty nukkumaan (minäkin tarjouduin mutta ei oo kuulemma sama). Kurjaa tietenkin sellainen köhinä, mutta mikä on ollut hellyttävää on, että hän on ollut aika iloissaan tästä mahdollisuudesta saada pitää äiti ihan itsellään. Ovat katselleet telkkuakin siellä yskän harhauttamiseksi ainakin yhteentoista.

Neljäsluokkalaiselle neljän lapsen perheessä se on harvinaista herkkua tuollainen kahden kesken oleminen. Alakerrassa vielä, melkein kuin olisi ulkomaille päässyt!

Enkä minäkään ihan kauheasti ole pannut vastaan kun olen saanut nukkua ihan yksin isossa sängyssä niin leveänä, että oveen on täytynyt kiinnittää kyltti ”Varokaa, leveä kuljetus”
 

Jaa

Kommentit (3)

Köh, köh sullekin. Satuin äsken tulla tömähtämään ahkeruuskupilliseni kanssa töllön ääreen keskelle isä-keskustelua. Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä että perheillä pitäisi olla valta valita, koska oikeita ratkaisuja on varmasti yhtä monta kuin perheitäkin. Mutta se kalskahti korvaani, kun joku siellä nosti esiin agraariyhteiskunnan äitivetoisen hoitomallin, joka ainakin pientiloilla toimi todellisuudessa niin että mummo otti hoitovastuun. Ei ole kauan kun anoppinikin muisteli oman anoppinsa omineen paitsi lapset, niin myös keittiön ja miten hän vasta eläköidyttyään on opetellut keittämään. Ilmankos tyrkkäsi minulle heti taloon tultuani kapustan kouraan ja hyvä niin. Mutta vielä silloin kun omat lapseni syntyivät, maatalousyrittäjän ja karjankasvattajan äitiysloma oli lyhyempi kuin muilla, eikä sijaisen saanti ollut itsestäänselvyys, eikä päivähoito-oikeuskaan koskenut meitä - mehän oltiin vain kotona... Kuitenkin oli hommia, joihin lapsia ei ihan turvallisuussyistä voinut ottaa.
Joten mummoahan siinä sitten hätiin huudeltiin monet monituiset kerrat, ja hyvä että apua siltä suunnalta saatiin ettei vallan pulaan jouduttu.
Niinhän tuo varmaan olikin, kun sitä ajattelee, äitejä tarvittiin vähän raskaammissa töissä (jos on olemassa raskaampia töitä kuin lastenhoito). Mummut siis. Ilman mummuja kyllä nykyelämäkin olisi pirusti hankalampaa. Ainakin meillä ovat olleet ihan miälettömän suureksi avuksi - ja on muutaman kerran kiitetty myös luojaa siitä, että ollaan asetuttu asumaan kolmen kilometrin päähän molempien vanhemmista!