Juhlissa jäykkyys on tehty rikottavaksi

Teksti: 
Kuvat: 
Jaa
Sosiaalisimmat kesämuistoni kertyvät tänäkin vuonna liian pienten kahvikupposten äärellä, kirjoittaa Olga Temonen.
Olga Temonen on näyttelevä maalaistalon emäntä, jota nolottaa myöntää, ettei hän ymmärrä voileipäkakkujen päälle.

Monissa kodeissa rippi- ja muut kesäjuhlat painavat päälle. Niiden järjestäminen on monelle stressitekijä jo siksi, että siinä ei paljon itse spontaanisti päätetä, pitäisikö järjestää kavereille juhlat. Näitä kemuja juhlitaan, koska se kuuluu asiaan.

Jotain hullunkurista näissä kesteissä on: se pitkiin perinteisiin nojaava velvollisuudentunto, millä juhlia paitsi järjestetään, mutta myös millä niihin osallistutaan.

Itselleni ainakin käy usein näin: päivämäärä alkaa häämöttää kalenterissa, vähän ahdistaa, kohta on ne juhlat, joista en tunne ketään, mutta joihin on ehdottomasti mentävä, koska juhlien päätähti on minulle tärkeä. Ehdin toki tavata juhlakalua vain puolentoista minuutin ajan ahtaassa eteisessä, missä meistä otetaan valokuva. Kuva epäonnistuu aina, ja seison siinä kiusaantuneen ja nuhjuisen näköisenä kuohuviinilasi kädessä.

Onkohan se sitä suomalaista jäykkyyttä vai mitä, mutta usein juhlissa minusta tulee ujompi kuin tavallisesti. Siellä me sitten istumme, toisillemme tuntemattomat ihmiset ja juomme kahvia todella pienistä kupeista, joista kukaan ei normaalisti kahvia edes joisi.

Samalla kiusallista, mutta jotenkin myös kiehtovaa. Mitä tietoisemmaksi juhlien jäykkyydestä tulee, sitä houkuttelevammaksi alkaa tulla tunne siitä, että tuo jähmeys on tehty rikottavaksi. Ja minulla on tähän hommaan ratkaisu: puhuminen.

Olen alkanut ajatella, että ok, en ehdi jutella ratsastuskaverin tyttären rippijuhlissa isäntäväelle mitään, mutta siellä on tupa täynnä ihmisiä, joihin edes ohuesti tutustumalla opin lisää myös ystävästäni. Minä en juurikaan käy baareissa, joten aika heikosti sitä nykyään tapaa uusia ihmisiä. Uskallan siis väittää, että sosiaalisimmat kesämuistoni kertyvät tänäkin vuonna liian pienien kahvikupposten äärellä.

Häät ovat tästä ilmiöstä paras esimerkki. Kukas häissä nyt itse hääparin kanssa aikaa viettäisi, mutta juhlat on täynnä ystävän ystäviä, eikä ole vaikea päätellä, että hekin ovat mahdollisesti mitä parhainta juhlaseuraa. Loput onkin vain itsestä kiinni.

Joten ensi kesänä, kun ensimmäisen kerran alkaa haukotuttaa, en menekään hyvästelemään isäntäväkeä, vaan istun alas, otan toisen palan kakkua ja avaan keskustelun. Näin toivoisin ystävieni tekevän myös minun järjestämissäni juhlissa, nauttivan kesästä ja jonkun muun hyväksi takaamasta seurasta.


Kuva: Olgan kotialbumi. Kolumni on julkaistu Kotivinkissä keväällä 2017.

Olgan vinkit rippilahjaksi

1. Joku kattava keitto kirja. Jokaisella nuorella aikuisella 
pitää olla oma keittokirja, josta voi tarkistaa, miten makaronilaatikko tehdään.
2. Liput tapahtumaan, konserttiin tai leffaan yhdessä lahjan antajan kanssa. Jos juhlissa ei ehditä nähdä, 
tämä takaa sen, että myöhemmin kyllä nähdään.
3. Ruusu ja rahaa. 
Tällä selviää helpolla eikä ikinä mene lahja pieleen.

 

Jaa