"Ompelen reppuja kehitysmaiden lapsille"

Teksti: 
Kuvat: 
Jaa
Liisa Koponen, 68, tunnetaan Liisa Repuntekijänä, joka ompelee nukkeja, reppuja ja kuukautissuojia kehitysmaiden lapsille.
Liisa Koponen haluaa auttaa käsitöillään kehitysmaiden lapsia.

Äänikirjalta kuuluva Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija sekoittuu ompelukoneen surinaan outokumpulalaisen rintamamiestalon yläkerrassa. Tarina sieppaa mukaansa niin tiukasti, ettei kuuntelua malttaisi millään keskeyttää.

Eläkkeellä oleva kotitalousopettaja, Liisa Repuntekijäksikin tituleerattu Liisa Koponen, 68, on lempipuuhassaan. Kirjan säestyksellä hän surauttaa värikkäitä mekkoja, mollamaijoja, kestositeitä ja reppuja afrikkalaisille lapsille.

– Äänikirjoja kuunnellessa aika kuluu huomaamatta ja saan paljon aikaiseksi. Veikko Huovisen huumori iskee minuun.

Liisan Repuntekijä -nimityksen Liisa sai muutama vuosi sitten, kun hän piirsi kaavat helposti ommeltavaan kangasreppuun ja antoi ne myös muiden käsityöharrastajien käyttöön.

Liisa hankki kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin kautta kummilapsen. Matkoillaan Keniaan ja Ugandaan Liisa oli nähnyt, miten monella lapsella kulkivat koulutavarat paljaissa käsissä.

– Olen ommellut noin 800 reppua. Nykyisin meitä on useita repuntekijäkummeja ympäri Suomen.

Reppuja viedään tuliaisiksi kummilapsille eri puolille maailmaa, ja niitä myös myydään Suomessa. Liisa kumppaneineen on kerännyt rahaa esimerkiksi Nairobin slummissa sijaitsevalle hiv-positiivisten äitien ylläpitämälle Naistentalolle.

Liisa on tehnyt käsitöitä pienestä pitäen. Silloin kun hän oli vielä työelämässä, opettajana Outokummun Kummun koulussa, käsityöt olivat ihana keino tyhjentää pää työpäivän jälkeen.

– Kotitalous oli oppiaineena kiitollinen, sillä yleensä oppilaista oli kiva tehdä ruokaa. Luokanvalvojana näki kuitenkin myös monen nuoren ongelmat ja tuskan. Joskus huoli heistä kulki kotiin asti, Liisa kertoo.

Käsityöt olivat keino rauhoittaa mieli, sillä neulominen on suorastaan meditatiivista.

Liisa kertoo neulovansa kuin automaattiohjauksella ja katsoo vaikkapa televisiota samalla. Sieltä tulee kuulemma harvoin niin mielenkiintoista ohjelmaa, että ruutua pitäisi tuijottaa silmä kovana. Kirjoneuleidenkin kuvioita ehtii kyllä tarkkailla sivusilmällä. Jos ohje on vaikeampi, seurana on äänikirja tai radion keskusteluohjelmat.

Kun Liisan oma äiti kuoli 2000-luvun alussa, käsityöt tulivat tärkeämmäksi osaksi elämää. 88-vuotias äiti oli tehnyt koko suvun lapaset ja sukat lähes viimeisiin vuosiinsa asti. Kun mummon tavaroita siivottiin, Liisa nappasi mukaansa neulekorin. Oli hänen vuoronsa jatkaa äidin töitä.

– Sittemmin suku ja ystävät ovat saaneet sukat minulta.

Liisa on käsitöiden suhteen kaikkiruokainen. Hän on käynyt ahkerasti erilaisissa kudonta- ja ompelupiireissä – ja opettelee omien sanojensa mukaan alkeita. Hänen käsistään syntyy ryijyjä, ristipisto- ja kirjontatöitä, tilkkutöitä, mattoja, poppanoita ja laudeliinoja

Ensimmäinen matka Afrikkaan vuonna 2009 toi Liisan käsityöharrastukseen uuden vaihteen. Ihmisten välittömyys, ystävällisyys ja lämpö tekivät vaikutuksen. Toisaalta Liisan tapaamien ihmisten elämä oli hyvin niukkaa. Puutetta oli kaikesta: ruoasta, vedestä ja vaatteista.

Erityisesti lapset saivat sydämen pakahtumaan.

– Näin matkalla pienen tytön, joka oli tehnyt puukalikasta nuken ja käärinyt sen ympärille risaisen rätin vaatteeksi. Se oli hienoa kekseliäisyyttä, mutta näky suretti.

Kotimatkalla Liisa osti lentokentältä tummaihoisen mollamaijan ja purki nuken kaavoiksi. Nyt Liisan käsistä on syntynyt eri kokoisia nukkeja jo useita satoja. Myös muut kummit ovat innostuneet tekemään nukkeja samoilla kaavoilla.

Liisasta on tärkeää, että nukke on pehmeä ja mahdollisimman aidon näköinen. Hän valmistaa myös suurempia nukkeja, jotka kantavat selässään vauvaa samaan tapaan kuin äidit ja siskot Afrikassa tekevät. Virkatut hiukset on koristeltu värikkäillä langoilla. Ja totta kai nukeilla on paljon vaihtovaatteita, jotta niillä pääsee leikkimään.

– On ollut ihana nähdä lapsen onni, kun hän saa ensimmäisen nukkensa syliin. Hoivaleikki alkaa saman tien, Liisa sanoo.

Kehitysmaiden lasten koulunkäynti on Liisan sydäntä lähellä. Se on välillä vaikeaa varsinkin tytöille, ja kuukautisten aikana moni jää kotiin.

– Voi vain kuvitella, miten hankalaa olisi olla ilman kuukautissuojaa. Niinpä aloin ommella kestositeitä muutama vuosi sitten.

Siteitä on valmistunut Liisan ja hänen innostamiensa käsityöryhmien kautta jo lähemmäs kuusi tuhatta. Siteet pakataan säilytyspussiin, ja mukaan pistetään pieni saippua ja siteiden käyttöohje.

– Tavoite on, että tytöt ja naiset oppivat itse valmistamaan siteitä. Siksi käyn aina sidepakkauksia antaessani läpi niiden käyttöä ja neuvon ompelemisessa. Samalla puhumme muutenkin hygieniasta ja kaikista muista naiseksi kasvamiseen liittyvistä asioista.

Liisan viimeisin matka Keniaan oli lokakuussa. Hän vieraili muun muassa länsikenialaisessa koulussa, jonka koulumummoksi hänet on nimitetty.

– Meillä, joilla on niin paljon, on velvollisuus auttaa niitä, jotka tarvitsevat apua. Se, mitä teen, on vain hyttysen pissi meressä. Mutta on kuitenkin parempi tehdä käsitöitä kuin olla tekemättä mitään.

Liisan mies Matti saa välillä auttaa vaimonsa käsityöprojekteissa. Jossain vaiheessa hänet valjastettiin kiinnittämään kestositeisiin nepparit.

Kun Liisalla oli tilkkutyökausi, Matti naureskeli, että mikä itu on leikellä uusia kankaita ja ommella ne sitten yhteen.

– Kenian-matkoille Matti saattelee minut aina hyvillä mielin ja toivottaa terveisiä Afrikkaan. Reissuni ovatkin hänelle varsinaista laatuaikaa, Liisa toteaa nauraen.

Käsillä tekeminen kulkee Liisan mukana joka paikkaan.

– Minulle olisi kidutusta olla jouten. Teen käsitöitä jopa kaikilla automatkoilla. 

 

Liisan valmistamilla nukeilla on virkatut hiukset. Ne on koristeltu usein värikkäillä langoilla, kuten afrikkalaisnaisilla on oikeasti tapana.

Kierrätyskankaista valmistetut kesto­siteet ovat huolellisella hoidolla käyttö­kelpoisia jopa vuosia. Liisan apuna siteitä ommelleet joutsenolaiset kädentaitajat ovat tehneet itse jopa pienet saippuapalat sidepussiin mukaan.

Jaa