Kirjailija Vera Vala: "Haluan tarjota lukijoilleni henkireiän, jonka olen itse dekkareista saanut"

Jaa
Milanossa asuva suomalaiskirjailija Vera Vala hyödyntää dekkareissaan jännittäviä kokemuksiaan paikallisesta jet set -elämästä eikä turvallisuussyistä halua, että kirjoja käännetään italian kielelle.
Vera Vala on 39-vuotias kirjailija. Hän asuu Milanossa miehensä Corradon, 49, ja tyttärensä Gretan, 7, kanssa.

Kun kaksi vuotta kotiäitinä ollut Veera Alanärä alkoi herätä kello viisi aamulla tietokonettaan naputtamaan, hänen miehensä tiesi, että nyt alkaa tapahtua. Tästä tulee jotakin. Vaimo ei nimittäin ollut aamuvirkku. Veera oli haaveillut kirjailijan ammatista lapsesta asti, mutta perheellisenä ajan löytäminen kirjoittamiselle tuntui mahdottomalta.

– Sitten mieheni kyllästyi haikailuuni ja potki minua persuksille. Hän sanoi, että nyt ryhdyt kirjoittamaan. Aamulla on aikaa, jos vain haluat. Minä kyllä autan lapsen hoidossa.

Niinpä Veera meni iltaisin aiemmin nukkumaan ja paneutui aamuisin teksteihinsä uudella tavalla. Tekstiä häneltä oli aina syntynyt, mutta sen pyörittely, editointi ja hiominen eivät olleet sujuneet. Kustantamot olivat hylänneet Veeran kaksi aiempaa käsikirjoitusta joitakin vuosia sitten.

– Aiemmin kirjoitin vain ja lähetin tekstin sellaisenaan. Ajattelin, että niinhän se Waltarikin teki, ja priimaa tuli. Olin omassa kuplassani.

Nyt Veera tajusi, että käsikirjoitukset olivat ansainneet hylkäyksen. Ne olivat olleet raakileita. Hän päätti yrittää uudelleen. Ja tehdä ensimmäistä kertaa elämässään tosissaan töitä kehittyäkseen.

Rikoskirjailijan nimi hänellä oli jo valmiina, sillä sen hän oli keksinyt jo 16-vuotiaana: Vera Vala. Nimen hän otti käyttöön, kun ensimmäinen dekkari Kuolema sypressin varjossa ilmestyi.

SE, ETTEI VERA LUOVUTTANUT, oli pieni ihme. Hän oli nimittäin lapsesta asti tottunut ajattelemaan, että on asiassa joko heti hyvä tai sitten ei tee sitä ollenkaan.

Lahjakkaana lapsena hän sai kiitettäviä numeroita uurastamatta. Vielä lukiossakin hän laski pitkän matematiikan läksyt ohimennen aamupalapöydässä.

– En koskaan oppinut tekemään töitä, ja luulin, että sillä tavalla voi mennä läpi elämän.

Kun Vera pääsi pelkällä todistuksella Helsingin yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa, hän huomasi, ettei enää pärjännyt vanhalla tyylillä. Siitä tuli tyhmä olo. Vera vaihtoi humanistiselle puolelle, jossa selvisi usein kirjoja selailemalla ja yleistietoa soveltamalla. Kunnes tuli aika tehdä gradu.

Tutkintoja Vera aloitti kolme, ja yhdestä hän melkein tekikin gradun. Sen aiheena olisi ollut naishahmot dekkareissa.

Lopulta asia oli ehkä vain niin, että mikään opinnoissa ei kiinnostanut Veraa tarpeeksi.

– Kaikessa muussa olen luovuttanut paljon helpommin. Kirjoittaminen on intohimoni ja suuri etuoikeus. Ehdinhän haaveilla tästä parikymmentä vuotta. Jos vain saan jatkaa kirjoittamista, en ikinä jää eläkkeelle.

Välillä Vera huomaa tyttäressään Gretassa, 7, samoja piirteitä. Kun Greta aloitti koulun, hommat sujuivat aluksi vähän liiankin helposti, ja jos vastaan tuli harjoittelua vaativia asioita, hanskat meinasivat läsähtää tiskiin. Vera toistaakin Gretalle väsymättä kliseitä, kuten että kukaan ei ole seppä syntyessään ja harjoitus tekee mestarin. Kirjailija tietää, että lahjat kantavat vain tiettyyn pisteeseen asti.

Veran kirjoissa isossa roolissa on Italia, jossa Vera on asunut nyt 19 vuotta. Italia on esillä dekkareissa niin historian, taiteen kuin ruoankin kautta.

Ensimmäisen kerran isä ja äiti veivät Veran Italiaan, kun hän oli 13-vuotias. Vanhemmat olivat ihastuneita maahan: isä erityisesti historiaan, äiti opiskeli italian kieltäkin.

Kun Vera puhuu isästään, mennyt ja nykyinen aikamuoto menevät vielä sekaisin ja katsetta painaa suru. Isä on kuollut vähän yli kuukausi sitten.

– Isäni auttoi minua kirjojeni taustatutkimuksessa. Usein hän soitti, että onko sinulla jo tämä tai tämä teos.

Oli isän ansiota, että italialaisella barokkimaalari Caravaggiolla on merkittävä rooli Veran dekkarisarjan uusimmassa, viidennessä kirjassa Milanon nukkemestarissa. Caravaggio kuului Veran isän lempitaiteilijoihin. 

– Minua on viety pienestä pitäen taidemuseoihin. Se oli normaalia minulle ja nyt se on normaalia tyttärelleni. Paljon riippuu siitä, miten asiat lapselle esitellään.

Veran isä rakasti oopperaa ja tartutti innostuksen myös Veran tyttäreen Gretaan jo tämän ollessa kaksivuotias. Kun Greta leikkii Talent-ohjelmaa, esitys saattaa yhtä lailla olla aaria kuin pop-kappale.

– Meillä oli suunnitelmissa mennä yhdessä  La Scalaan keväällä, mutta isän kunto ei sallinut matkaa. Siirsimme sitä syksyyn.

ISÄN KUOLEMA on tuonut Veran takaisin Seinäjoelle. Lapsuudenkoti kantaa paljon muistoja. Pari päivää sitten Vera löysi sinisen ruutuvihkon, johon hän 11-vuotiaana kirjoitti naapureiden tuntomerkkejä ja kotikadun autojen rekisterinumeroita. Liisa-ystävän kanssa perustettu etsivätoimisto kaipasi kiihkeästi rikollista toimintaa eteläpohjalaiseen pikkukaupunkiin.

Seinäjoki säästyi suurelta rikosaallolta, mutta Veran elämässä oli aika, jolloin pohjalaistyttö tapasi ihan oikeita rikollisia.

Vera muutti Italiaan 18-vuotiaana poikaystävän perässä. Helsingin yliopistossa vaihdossa olleen roomalaispojan piti palata kotimaahansa suorittamaan asepalvelusta. Veran isä ja äiti eivät olleet tyttären muutosta mielissään.

– Olen aina ollut aika tasainen, mutta sitten kun repäisen, repäisen kunnolla.

Kun kihlaus pojan kanssa purkautui, Vera huomasi olevansa yksin Roomassa. Elämä oli aiemmin pyörinyt tiiviisti sulhasen ja tämän ystäväpiirin ympärillä. Suomeen Vera ei halunnut palata, sillä hän rakasti Roomaa.

Hän tutustui uusiin ihmisiin. Yksi heistä oli tyttö, joka liikkui piireissä, joissa yksityislentokone tai Ferrari-kokoelma ei ollut harvinaisuus. Tytön kautta Vera tutustui poliitikkoihin, miljonääreihin, seuralaispalvelun tyttöihin ja mafiosoihin sekä heitä seuraaviin henkivartijoihin.

– Nyt se tuntuu naiivilta, mutta en ajatellut siitä sen enempää, jos vaikkapa tapaamallani kolmikymppisellä miehellä oli Porsche ja luksusvene ja hän sanoi työskentelevänsä uhkapelibisneksessä. Vasta myöhemmin ymmärsin, että mies oli todennäköisesti tekemisissä järjestäytyneen rikollisuuden kanssa.

Omat tienestinsä Vera hankki tuolloin lentoemäntänä. Lentojen välissä pystyi hyvin lukemaan kulttuuriantropologian tenttiin.

– Omaksuin eräänlaisen tarkkailijan roolin ja mietin jo silloin, että tätä kaikkea aion hyödyntää.

Kuusitoista vuotta sitten kohdatuista ihmisistä riittää yhä materiaalia kirjoihin. Veran kolmannen kirjan Villa Sibylla on paikka, jossa kirjailija on viettänyt aikaa. Myös neljännessä Tuomitut-kirjassa esitelty uskonnollinen kultti on oikeasti olemassa. Milanon nukkemestarissa kuvatut, Milanoon rikasta miestä etsimään tulleet tytöt perustuvat Veran silloisiin tuttuihin.

– Yhdelläkin tytöllä oli 30 000 euron kello. Se oli lahja miesystävältä, jota tyttö oli tapaillut muutaman kerran. Sain itsekin kaikenlaisia tarjouksia, ja kun kieltäydyin, miehet luulivat minun tinkivän ja kysyivät: mitä sinä sitten haluat?

Koska Vera hyödyntää dekkarisarjassaan kokemuksiaan, kirjoja ei Veran toiveesta koskaan käännetä italian kielelle.

– En halua, että kukaan loukkaantuu, suuttuu tai haastaa minut oikeuteen. Italiassa haastetaan ihmisiä oikeuteen kaikenlaisista syistä. Vaikkei jutuista yleensä seuraa mitään, niiden käsittely saattaa kestää kymmenen vuotta ja siinä menee paljon rahaa.

VERA HALUAA kirjoillaan tarjota lukijoilleen tauon arjesta, kuljettaa heidän ajatuksensa hetkeksi muualle.

– Dekkarit ovat olleet minulle henkireikä levottomissa ja ahdistavissa elämäntilanteissa. Haluan tarjota toisille samanlaisen pakotien, jonka olen itse saanut.

Tyypillinen dekkarikirjallisuuden ystävä on keski-ikäinen nainen, joka on turvallisuushakuinen, huolehtimiseen taipuvainen eikä halua avoimeksi jääviä loppuja. Siinä ei ole mitään pahaa. Sellaiseksi Verakin kokee itsensä.

Vera kirjoittaa murhat riittävän etäälle, ja paha saa aina palkkansa. Se luo lukijalle turvallisuudentunteen.

Toki Vera lukee myös kirjallisuutta, jonka tarkoitus on saada ajattelemaan, mutta dekkareiden päätarkoitus se ei ole. 

– Olen saanut palautetta, että kirjani ovat muuttuneet jännittävämmiksi, mutta en ole ryhtymässä mässäilemään väkivallalla.

Selkeä raja Veralla menee lapsiuhreissa. Hän ei pysty edes lukemaan kirjoja, joissa lapsi on väkivallan kohteena.

– Se on selvästi nyt muodissa. Välillä tuntuu, että käynnissä on kilpailu, kuka tappaa raaimmin.

Milanon nukkemestariin Vera kirjoitti henkilöhahmon, jonka lapsuudessa oli tapahtunut julmia asioita.

– Lähdin kirjoittamaan niistä, mutta huomasin, että minulle tuli siitä todella paha olo. Tajusin, että olo johtui siitä, että meinasin ylittää oman rajani. Pyyhin tekstin pois.

Vera ja Greta lukevat parhaillaan neljättä Harry Potteria. Vera lukee ääneen ja pehmentää pahoja kohtia.

– Haluan, että luemme kirjat ennen kuin Greta näkee elokuvat. Lukiessa tapahtumat pystyy kuvittelemaan omalle sietokyvylle sopivina, mutta elokuva läväyttää kuvat silmille sellaisenaan.

KOLMETOISTA VUOTTA sitten Vera otti vastaan ylimääräisen työvuoron, vaikka oli uudenvuodenaatto. Koneen miehistöön kuului myös lentokapteenikoulutuksessa ollut Corrado, Veran nykyinen mies.

– Se oli kohtalo, sillä minun ei kuulunut olla sillä lennolla ollenkaan.

Vaikka perinteiset sukupuoliroolit istuvat yhä tiukassa joissakin osissa Italiaa, Corrado on aina tukenut Veran ammatillisia pyrkimyksiä. Veran kotikaupungissa Milanossa kotiäitiys ei ole ollenkaan niin tavallista kuin Etelä-Italiassa.

– Tyttäreni luokalla on 25 lasta, ja kaikkien äideistä minä olen ehkä lähimpänä kotiäitiä, koska teen töitä kotona.

Vera haaveilee, että perhe voisi viettää puolet vuodesta Suomessa sitten, kun hänen miehensä jää eläkkeelle. Hän haluaisi kaksikielisen Gretan käyvän suomalaista lukiota.

– Suomessa on vain niin hyvät koulut, italialaisia ei voi edes verrata niihin. Tyttärelläni on hyvät opettajat, mutta välillä ihmettelen opetuksen painopisteitä.

Koulussa esimerkiksi väritetään tuntikaupalla.

– Jotkut kaverini ovat värittäneet lastensa puolesta, kun muuten siihen menisi illassa pari tuntia.

Jo ensimmäisestä luokasta lähtien koulussa vietetään päivässä kahdeksan tuntia. Läksyjä annetaan paljon. Kesälomallekin niitä tuli sata sivua. Kun Greta tulee äitinsä kanssa Suomeen, hän kadehtii lasten vapautta.

– Greta katsoo haaveillen, kun lapset kävelevät ulkona keskenään ja ovat leikkipuistossa tai uimahallissa ilman vanhempiaan. Minä olen italialaisena mammana kiinni hänessä. 

Italiassa lapset pääsevät vasta yläkouluiässä liikkumaan vapaammin.

– Vaarat ovat ihan toiset kuin Suomessa. Jo pelkästään liikenne. Ja kuudenkymmenen miljoonan asukkaan maahan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä.

SUOMEN-MATKALLAAN Vera tapaa vielä lukijoitaan ja suuntaa sitten perheensä kanssa Tornionjokilaaksoon. He sirottelevat isän tuhkat Kukkolankoskeen, joka oli isälle erityinen paikka. Siellä oli aikoinaan isän mummola.

Kun Vera oli raskaana, hän ja Corrado päättivät, että lapsesta tulee Greta. Kun Vera kertoi isälleen lapsen nimen, isä ilahtui: kävi ilmi, että myös isän isoäidillä oli ollut sama nimi.

– Tämäkin muisto tuli nyt uudelleen mieleen isän hautajaisissa. Miten olinkin voinut unohtaa sen.

Greta on tullut Veran mukana Suomeen. Hän on aina ollut vaarin tyttö, juossut ensimmäisenä tämän syliin. Gretan läsnäolo on estänyt Veraa uppoamasta suruun. Yhdessä he ovat miettineet mukavia muistoja vaarista.

Kun Vera kertoi tyttärelleen, että vaari on nyt tämän suojelusenkeli, Greta mietti hetken ja sanoi, että hän ei ole sitten enää koskaan yksin, koska vaari pitää kädestä kiinni.

Veran ajatuksissa hänen isänsä oli eräänlainen löytöretkeilijä, joka kannusti myös muita seikkailemaan.

Veran uusin seikkailu on vasta alussa. Tuttu dekkarisarja saa odottaa hetken, sillä Vera kirjoittaa historiallista romaania. Se on kirja, jonka hän lupasi isälleen joskus kirjoittavansa.

 

Huippuhetkiä

• Mieheni tapaaminen. Ilta oli nauruntäyteinen alkusoitto avioliitolle, jossa nauru on yhä peruspilari rakkauden ohella.
• Ensimmäinen laitesukelluskertani. Merenpohjassa voitin syvimmät pelkoni, ja niistä vapautuminen loi huumaannuttavan euforian, jonka muistan yhä elävästi.
• Lapsen kanssa elämä rakentuu huippuhetkistä: kosketukset, suukot, katseet, sanat. Haluaisin tallettaa jokaisen hetken ainutlaatuisena muistoihini.

 

Minun arkeni

Nautin eniten varhaisaamun hiljaisista kirjoitustunneista, joiden jälkeen on helpompi keskittyä perhe-elämään.
Meillä syödään italialaisittain niin ruoka-aikojen kuin ruokalajien suhteen.
Kodissani kauneinta on tyttäreni huoneen ikkunasta näkyvä maisema, josta voi erottaa horisontissa siintävät vuoret.
Satsaan ruokaan. Se saa viedä aikaa ja rahaa.
Inspiraationlähteeni on koko maailma: mikä tahansa voi innoittaa mielikuvitustani.
Ystäväni Liisa on luottolukijani. Hän lukee kirjani käsikirjoitusvaiheessa. Tiesin onnistuneeni, kun Liisa soitti ensimmäisestä kirjastani, että hän ei malta laskea sitä kädestään.
Rakkain harrastukseni on liikunta eri muodoissaan, koska se mahdollistaa myös omiin ajatuksiin uppoutumisen.
En kestä mökötystä.

 

Suosittelemme myös näitä:

 

Avainsanat: 
Jaa