Mia, 40, muutti vanhempiensa kanssa saman katon alle. "Yhteinen talous on hyvä ratkaisu myös lasten kannalta"

Teksti: 
Kuvat: 
Jaa
Kun Mia oli eronnut miehestään, hän suostui äitinsä ehdotukseen ja muutti samaan taloon vanhempiensa kanssa. Nyt pojilla on läksyseuraa ja mummi ja pappakin saavat lämpimän ruoan joka päivä.

Eikka-papan ranteessa ei olekaan mikä tahansa koru. Kauniin helmirannekorun on tehnyt tyttärenpoika Iivari, 11. Korua tehdessä Iivari oli eskari-ikäinen, ja koru oli tuolloin syntymäpäivälahja papalle.

Aurinkoisena aamupäivänä sympaattisen koruliikkeen takaosaan on kokoontunut koko perhe: Mia Salonen, 40, hänen poikansa Iivari ja Oskari, 9, sekä Mian vanhemmat Eikka-pappa, 72, ja Leena-mummi, 68. Huugo-koira pyörii jaloissa ja kerjää palaa mustikkapiirakasta.

Pienet helmet, nauhat ja koristeet on lajiteltu rasioihin ja pöydän täyttävät askarteluvälineet. Täällä Mia ja Leena korjaavat työkseen asiakkaiden koruja ja tekevät myös itse uusia. Mia ja Leena ovat ensin päivät kaupalla ja sitten illat yhdessä samassa kodissa, saman katon alla.

Loimaa on pieni paikkakunta, jossa perheen valinta on herättänyt välillä ihmetystä. Miten kukaan jaksaa työskennellä äitinsä kanssa, ja vielä haluaa jakaa tämän kanssa kotikeittiön? Miten ihmeessä siitä selviää riitelemättä?

– Kyllä on ihmisiä kiinnostanut, että kuinka sää oikein jaksat, Mia sanoo.

– Tiivistihän täällä ollaan, vahvistaa Leena.

Hetken naiset miettivät, että miten he mahtuvat yhteiseen keittiöön. Onko siinä ollut edes ongelmia?

– Mä en mahdu sun kanssa samaan keittiöön, virnistää Iivari mummilleen.

Eikka sanoo naureskellen, että hänelle käy kaikki, kunhan perheen naisväki on tyytyväinen.

– Silloin saisi olla hiljaisempaa, kun uutiset tulevat televisiosta. Mutta muuten minua ei häiritse. Nämä ovat rakkaita, Eikka sanoo ja vilkaisee poikia hymyillen.

Ja kun juttelee Salosen perheen parissa, tajuaa, ettei tiivis yhteiselo ole tälle porukalle temppu eikä mikään.

Ensin elämä petti

Viisi vuotta sitten Mia erosi silloisesta miehestään ja jäi Iivarin ja Oskarin yksinhuoltajaksi. Jo tuolloin Leena-mummi ehdotti Mialle, että mitä jos kolmikko muuttaisi heidän kanssaan saman katon alle. Tutulla alueella kun oli myynnissä kaksikin kivaa kohdetta.

– Ajattelin, että lasten kannalta olisi helpompaa, kun me asuisimme samassa talossa. Mutta Mia ei ollut silloin vielä valmis, Leena muistelee.

Mia nyökyttelee. Kahden lapsen arjen pyörittäminen ei ollut hänelle uutta – hän oli jo pitkään hoitanut kaiken pääsääntöisesti yksin miehen keikkatyön takia. Ero oli silti raskas prosessi. Äidin muuttoehdotus ei tuntunut hyvältä.

– En ollut ehjä. Halusin omaa rauhaa, edes joskus päästä piiloon nuolemaan haavojani. Koin, että elämä oli pettänyt minut. Ei sen näin pitänyt mennä, Mia sanoo.

Mia osti oman rivitaloasunnon hänelle ja pojille ja katseli vierestä, kuinka moni muu eronnut ystävä löysi uuden onnen. Hänkin kävi treffeillä, mutta yritykset kaatuivat erilaisiin odotuksiin. Miehet halusivat perustaa uusperheen, Mia taas ei.

– Tajusin, etten ole uusioperheainesta. Minun piti löytää itselleni sydänystävä, joka ei halua oitis uusiin naimisiin ja yhteistä kotia. Itseni uudelleenoppiminen kevensi sopeutumisen taakkaa.

Joten kun Mian äiti ehdotti yhteistä kotia uudelleen kesällä 2016, Mia sanoikin kyllä.

– Vaikka unelmani elinikäisestä ehjästä perheestä ei toteu­tunut, saan nyt nauttia toisenlaisesta perheonnesta.

Remontilla koti viidelle

Katukyltissä lukee Huvilakatu, ja sen varrella kohoaa 1950-luvun keltainen rintamamiestalo. Ollaan Salosten pihamaalla, jossa on uudelleenrakentamisen tunnelmaa – sorakivi rapisee kenkien alla, tavarat etsivät nurmikolla paikkaansa.

Ulko-oven pielessä on siististi kaksi potkulautaa. Pojat ovat juuri saaneet mummilta napakan neuvon, että meno­pelit on laitettava telineisiin, etteivät muut vain kompastu niihin.

Terassin vieressä on pieni työmaa. Perhe rakentaa pihalle omaa ulkouima-allasta, ja tukipilarit on vihdoin saatu kaivettua maahan. Puolitoista tuntia niiden kaivamiseen meni, per pilari!

– Enpä minä tykkäisi salilla käydäkään, Mia sanoo nauraen.

Myös talon korjaukset ovat pääosin kolmikon sekä Mian veljen Kajn käsialaa. Taloon on rakennettu uusi kuisti, ja sisällä on tapetoitu, maalattu, uusittu keittiötä ja vaihdettu portaiden paikkaa. Eikalla ja Leenalla on kokemusta kolmen omakotitalon rakentamisesta, ja Mialla on aina pysynyt vasara kädessä.

Tänään Mia on tullut kaupalta ruokkimaan pojat, ennen kuin he menevät iltapäiväksi kesäkerhoon. Jääkaapissa on paistamista vaille valmis kinkkukiusaus, jonka Leena-mummi teki aamuvarhaisella. Mitä ihanaa arjen luksusta.

Läksyjä kaupan takahuoneessa

Yhteiseloa on ehditty nyt harjoitella muutama kuukausi. Leena ja Eikka ovat asuneet talossa Miaa ja poikia pidempään, jo pari vuotta.

– Halusimme kerrostalosta omakotitaloon, sillä Eikka oli hieman aiemmin saanut aivoverenvuodon ja tarvitsi hyötyliikuntaa siitä toipuessa. Kaikki muut kylläkin läh­tevät taloista tässä iässä, ei kukaan hullu ala rakentaa, Leena sanoo naureskellen.

Mia päätyi taloon pienen ajatustyön kautta. Vuosi sitten koruliikkeen asiakasvirta oli vähentynyt, mutta Mia ei halunnut luopua yrittäjyydestä.  Oman puodin pitäminen oli Mialle tärkeää Iivarin oppimisvaikeuksien takia, sillä hän halusi mahdollisuuden olla paikalla, kun poika tulee koulusta, jotta läksyissä auttaminen onnistuu. Kaupalle olisi helppo tulla suoraan koulusta.

– Olen itsekin kasvanut kaupan takahuoneessa, sillä enollani oli musiikkiliike. Pyörin siellä serkkuni kanssa vaivaksi asti. Minäkin haluan olla lapsilleni läsnä koulun jälkeen ja auttaa läksyissä.

Mia ja Leena alkoivat laskea, miten Mian menoja saisi karsittua. Eihän rahaa niin hirveästi tarvitse, jos ei ole isoja menojakaan?

– Yhteinen talous oli ratkaisu siihen. Samalla saisin arkeen apua. Olin viimeiset 10 vuotta ollut lapsissa kiinni, ja tuntui kivalta ajatukselta, että voisin välillä lähteä vaikka yksin lenkille ilman huonoa omaatuntoa, Mia sanoo.

Ja kun mummi ja pappa ovat illat kotona poikien kanssa, Mia pystyy tekemään enemmän töitä, kuten ajamaan korukursseja pitämään.

Siispä omakotitalon yläkerta remontoitiin Mian ja poikien tarpeita vastaavaksi. Nyt pojat jakavat yläkerran isomman makuuhuoneen, Mialla on pienempi, ja lisäksi yläkerrassa on vessa.

Pojat esittelevät ylpeänä valtakuntaansa. Huoneen toisessa päässä ovat sängyt, keskellä valtava koulupöytä ja toisessa päässä oma pieni olohuone telkkareineen. Hamsterit Elsi ja Musti pääsevät häkeistään Oskarin siliteltäviksi.

Poikien uusin innostus on tubettaminen. Oskari julkaisee pelivideoita kanavallaan ouzei xxx, Iivari on iikku06.

– Naama ei näy, ennen kuin täytätte 18, linjaa Mia.

Kun on kahden koululaisen äiti, arki on täynnä kasvatukseen liittyviä päätöksiä ja välillä hermojenkin kiristelyä. Mia tosin ei huolehdi kaikista tilanteista enää yksin – nyt hänen äitinsä ja isänsä ovat apuna.

Säästetään rahaa ja hermoja

Jotta kommuuniasuminen saatiin toimimaan, Saloset sopivat muutamasta asiasta.

Kulut on jaettu niin, että Mia hoitaa kaikkien ruoka­ostokset ja laittaa kaikille ruoan, sillä pojat kuulemma syövät paremmin äidin laittamaa, ja papalle kelpaa mikä vain. Äitinsä tuntevana Mia osaa ottaa huomioon tämän keliakian.

– Saatan ennen kauppaan lähtöä kysyä, onko toiveita. Mutta olen vakoillut heidän jääkaappiaan niin kauan, että tiedän, mitä ostaa. Yleensä katson, mitä on tarjouksessa, Mia sanoo.

Vain yhdestä asiasta tulee ruoan kanssa puraa: maustamisesta.

– Mummi sanoo, että teen mautonta ruokaa, koska olen joutunut karsimaan chilin käyttöä lasten takia. Nyt Iivarikin kyllä alkaa kasvaa juurillensa ja mausteisempi ruoka maistuu, Mia nauraa.

Leena taas maksaa taloudessa kaiken muun, kuten laskut, vakuutuksen ja sähkön.

– Aluksi en meinannut uskoa, että näin kulut todella menevät puoliksi. Mutta sähkö on täällä edullista, ja lämpö tulee maasta, Mia sanoo.

Siivouksessa naiset eivät pingota. Silloin siivotaan kun jaksetaan, ja vaatehuolto on keskitetty talon kellarikerrokseen, jotta pölyä tulisi mahdollisimman vähän.

Asumisjärjestely säästää rahaa, mutta ennen kaikkea se on keino olla yhdessä. Joskus Mia saa kuulla, että onko tuo nyt normaalia olla noin kiinni vanhemmissaan.

– Muutin 15-vuotiaana pois kotoa, joten kyllä minä olen napanuorani käynyt katkomassa maailmalla, Mia sanoo na­pa­kasti.


Miasta on luksusta, että lapset saavat nauttia isovanhempien seurasta päivittäin. Talossa on lähes aina joku kotona.

Järjestely on mukava Leenalle ja Eikallekin. Tulee esimerkiksi syötyä lämmin ruoka päivittäin.


– Tykkään siitä, kun on elämää. Aiemmin olin aika yksinäinen, Eikkakin harrastaa välillä omia juttujaan, kuten touhuaa moottoripyörän kanssa. Nyt ei ole aikaa, ettei talossa olisi joku toinenkin, Leena sanoo.

Leena tottui aikoinaan omaa äitiä hoitaessaan kahden sukupolven talouteen ja piti siitä. Äiti alkoi 95-vuotiaana olla niin huonossa kunnossa, ettei uskaltanut olla öitä yksin, joten Leena haki hänet joka ilta hänen ja Eikan luokse yöpymään ja vei aamulla ennen töihin lähtöä takaisin kotiin.

– Katsoimme televisiota, valitsimme presidentin ja menimme käsikynkkää aamuin ja illoin. Joskus ajattelin, etten muuta voi tehdä iltaisin kuin katsoa televisiota, mutta ei se pari vuotta lopulta niin pitkä aika ollut, Leena muistelee.

Yläkerran nuoripari

Joskus Mian on kerta kaikkiaan pakko saada omaa tilaa: mennä kaverin kanssa geokätkölle tai koiran kanssa kahden kävelylle. Kun Mia asui poikien kanssa kolmestaan ja nämä olivat viettämässä viikonloppua isällään, Mia nautti hetkistä, kun hän sai viettää sunnuntain sohvalla elokuvia katsellen ja jätskiä syöden.

Nyt lastenhoitoapua on enemmän, mutta niin myös ääntä ja ihmisiä. Viimeksi viime viikolla ähky iski ja Miasta tuntui, että hänen on pakko saada omaa aikaa.

– Olin ihan hiilenä, ja sitten kaveri soitti keskiviikkona, että hän lähtee viikonlopuksi reissuun – mene sinä hänen talolleen. Hän kantaa puut ja vedet pihasaunaan valmiiksi. Vietin siellä sitten sunnuntaina muutaman tunnin ihan yksin, Mia kertoo.

Ja sitten on hirsitalo pellon reunassa, jonne Mia välillä hurauttaa perhosia vatsassaan. Hirsitalossa asuu Kalle, Mian miesystävä. Itse asiassa Kalle rohkaisi Miaakin menemään kohti omannäköistään asumisjärjestelyä, sillä hänelläkin on lapsia edellisestä liitosta ja siksi ymmärrystä tilanteeseen. Joten kun pojat ovat isällään ja Kallen lapset äidillään, pari viettää aikaa yhdessä.

Ja nyt on kiire saada myös Mian kommuunin puuportaat korjattua, sillä ne pitävät ikävää ääntä, kun Mia ja Kalle nousevat niitä Mian huoneeseen. Yläkerran nuoripari, Leena ja Eikka vitsailevat.

– Tulee teiniolo, kun hiivimme narisevia portaita yläkertaan, Mia naurahtaa.

Mian vanhempia satunnainen vieras ei häiritse, eikä järjestely häiritse Miaakaan. Kaikki tuntuu ihan luontevalta. Yhteenmuutto ei ole vielä Mian mielessä.

– Minulle on tärkeintä, että saattelen pojat opiskelu­ikään, ja katsotaan sitten. Näin meidän ei Kallen kanssa tarvitse keskustella kasvatusasioista, ja meidän kahden välinen juttu pysyy tuoreempana.

Ajatuksena on, että kun Leena ja Eikka muuttavat joskus talosta pois, Mia ostaa sen kokonaan itselleen. Hän pitää tutusta asuinalueesta ja kävi saman koulunkin kuin jota pojat nyt käyvät.

– Ja kun mummi ja pappa muuttavat täältä, saan oman kissanpennun, Oskari sanoo.

Niin – kommuuniasuminen on täynnä kompromisseja, ja mummi on sitä mieltä että koira ja kaksi hamsteria saavat riittää. Ja niin sitten tehdään.

Mia halusi työn, joka joustaa perhe-elämän mukaan. Nyt pojat voivat tulla koulun jälkeen kaupalle läksyjä tekemään. Koruja tekemässä myös Leena-mummi ja Eikka-pappa.

 

Mia ja pojat Oskari (oik.) ja Iivari muuttivat Mian vanhempien eli mummon ja papan kanssa saman katon alle. Pienillä remonteilla talosta on tullut kaikkien näköinen.

 

Suosittelemme myös näitä:

Avainsanat: 
Jaa