Nita ja Afa palasivat yhteen

Teksti: 
Kuvat: 
Jaa
Vaadittiin kolme vuotta eri osoitteissa, irtosuhteita ja katumus. Yhteenpalaaminen ei ollut helppoa Afalle eikä Ritalle, mutta se kannatti.
Ritan ja Afan ongelmat paisuivat 13 vuotta sitten niin, että Afa ilmoitti erosta kirjeessä. Avioliitto kesti kriisin, ja nyt pari asuu uudessa talossa.

Kun Rita avasi juuri postilaatikosta tupsahtaneen kirjeen, sen sisältö oli järkytys. Hänen miehensä kirjoitti jättävänsä perheensä ja haluavansa avioeron.

Ritalla ei ollut aavistustakaan, että mies halusi erota. Pari oli juuri muuttanut Forssasta Helsinkiin ja ostanut uuden asunnon. Kolmas lapsi oli vasta vuoden ikäinen. Nyt mies ilmoitti jäävänsä Venäjälle, jonne hän oli lähtenyt projektitöihin. Avioeropaperit tulivat postissa myöhemmin.

13 vuotta myöhemmin Rita eli Margarita Laatikainen-Voronenko, 44, ja hänen miehensä Afanasi ”Afa” Voronenko, 44, istuvat uuden talonsa keittiössä Tuusulassa. He kirjoittivat kauppakirjat huhtikuussa, ja koko piha ja koti ovat yhtä remonttityömaata.

Talon saadakseen perhe asui koko talven asuntovaunussa Afan vanhempien pihalla Sipoossa, sillä edellinen asunto oli pakko myydä ensin alta. Tämän liiton on pakko olla vahvaa tekoa.

Miten Rita ja Afa löysivät taas kertaalleen kadonneen
rakkautensa?

Samanlainen tausta yhdisti

19-vuotias Rita saapui Virosta Suomeen vuonna 1991, jolloin Suomi eli syvässä lamassa. Muutto oli inkerinsuomalaisen isän ikuinen haave, ei Ritan.

Täällä hän kuitenkin oli eikä osannut suomea sanaakaan. Kun Viro kolme kuukautta myöhemmin irrottautui Neuvostoliitosta, Rita oli Helsingissä yksinäisempi kuin koskaan. Hän ei ymmärtänyt uutisista, mitä vanhassa tai uudessa kotimaassa tapahtuu.

Pelastukseksi osoittautui venäjänkielinen seurakunta, jossa sai puhua äidinkieltä. Siellä Rita tapasi kahta vuotta myöhemmin Afan, joka oli saapunut Suomeen Arkangelista Neuvostoliitosta jo vuonna 1984. Afan isä oli pastori, jota pidettiin kotimaassa toisinajattelijana. Inkerinsuomalaisen taustansa vuoksi Afan koko perhe pääsi Suomeen – mutta se ei ollut pelkkää onnea ja autuutta.

– Olimme venäläisiä, joten kukaan ei oikein halunnut puhua minulle ja ystävystyminen oli vaikeaa. Olin silmätikku. 

Afan isä osasi yhyttää ulkopuolisuutta tunteneet nuoret yhteen. Hän pyysi, voisiko rockbändissä soittanut pitkätukkainen Afa antaa Ritalle musiikkitunteja.

– Minulla ei ole edes musiikkikorvaa, joten se oli ihan järjestetty juttu, Rita nauraa.

Ensikohtaaminen oli kaukana elokuvaihastumisesta. Afan tukka ihmetytti Ritaa, samoin musiikkimaku ja risat housut, eikä miehen jutuissakaan ollut kehumista, sillä hän ei paljon puhunut.

Afa sen sijaan näki kauniin naisen ja ihastui, muttei tuppisuuna sanonut mitään puoleen vuoteen. Musisoinnin ohessa Rita kuitenkin huomasi, että heillä on Afan kanssa kovin samanlaiset taustat. Se yhdisti.

Afa antoi Ritalle myös turvaa, jota tyttö ei ollut saanut.

– Halusin paikata Ritan haavat. Minulle oli opetettu, että naiselle pitää olla lempeä, eikä mistään ikävästä saa koskaan puhua. Sellainen päätin sitten olla.

Vauvauutinen oli kriisi

Vain vuosi tapaamisesta pari meni naimisiin. Saman katon alle ei ollut uskovaisissa piireissä asiaa ilman papin siunausta.

Ritalla oli toinenkin syy: 22-vuotiaana hän tunsi olevansa vanhapiika. Hän halusi uuden, turvallisen perheen. Vuoden päästä syntyi parin esikoinen Emilia, siitä vuoden päästä poika Adrian.

– Ehkä näin jälkikäteen olisi pitänyt ottaa rauhallisemmin, mutta ajattelin silloin, että lapset pitää tehdä nuorina eikä kolmikymppisinä, Rita sanoo.

Lapsiperhearki oli kaaosta. Samalla kun Rita oli käytännössä kaksi vuotta putkeen raskaana, hän opiskeli kampaajaksi ja valmistui yhdeksän päivää nuoremman lapsen syntymän jälkeen. Mies uppoutui kolmivuorotöihin. Kumpikaan ei ymmärtänyt, että oma tapa kommunikoida alkoi ajaa heitä erilleen. Kun Rita huomasi jotain parannettavaa, hän sanoi sen suoraan ääneen. Niin oli tehty aina hänen kotonaan. Kaunisteluun ja puhumattomuuteen tottunut Afa taas piti sitä arvosteluna ja käpertyi yhä enemmän itseensä.

Mitä enemmän he alkoivat lipua toisistaan, sitä enemmän he hakivat lohtua omista askareistaan. Afa alkoi rakentaa taloa, Rita perusti kampaamon. Molemmat rakensivat samalla omat muurinsa.

Rita haaveili vielä kolmannesta lapsesta. Afaa ajatus kauhistutti, mutta hän ei saanut sanottua sitä Ritalle riittävän selvästi.

– Oli kriisin päivä, kun sain tietää olevani jälleen raskaana. Minä itkin onnesta, Afa oli järkyttynyt, Rita sanoo.

– No minä ihan oikeasti olin yrittänyt sanoa, että kun lapset olivat 6–7-vuotiaita, olisi ollut kiva hengähtää oikeasti eikä palata siihen vauvaelämään, mutta sinä et kuullut sitä tai halunnut kuulla, Afa sanoo nyt.

Rita nyökkäilee ja kuittaa leikkisästi:

– Tai sitten sinä et sanonut sitä selvästi.

Kohtalokas kirje Venäjältä

Kun perheen kuopus Amalia syntyi, selvisi, ettei keskosvauva ollut terve. Aivoissa oli kasvain, joka vaati leikkausta, ja se on hidastanut kehitystä myöhemminkin. Rita ymmärsi, että perheen taakka oli käymässä liian kovaksi, sillä turvaverkkoja ei ollut. Rita päätti lopettaa yrityksensä. Hän jäisi kotiin.

Siellä pikkuasiatkin aiheuttivat riitoja. Afa ja Rita tulkitsivat toisiaan haluamillaan tavoilla. Afa olisi halunnut kuulla, että hän on hyvä tyyppi ja kelpo aviomies, mutta sen sijaan hän kuuli nalkutusta.

Yhden kauppareissun päätteeksi pikkuriita äityi valtavaksi. Rita sanoi, ettei voi ymmärtää Afan mielipidettä.

– Ajattelin, että jos vaimoni ei ole ymmärtänyt minua kahdeksaan vuoteen, hän ei ymmärrä jatkossakaan. 

Se oli viimeinen niitti. Afa tuuppasi kassit Ritalle, lähti metsään ja palasi kotiin aikansa mietittyään. Rita näki, että jokin on muuttunut, vaikkei mies sanonut mitään.

Seuraavan vuoden he tekivät muuttoa Helsinkiin. Rita luuli, että kampaamon lopettaminen, kotitalon myynti ja elämä pääkaupungissa antavat parille uuden alun, kun taas käytännössä Afa valmisteli eroa. Hän lähti heti Venäjälle, kun työnantaja ehdotti projektitöitä, joihin tarvittiin venäjänkielistä asiantuntijaa.

Sieltä hän erokirjeenkin lähetti.

– En mitenkään voinut käsittää, että hän oli lähtenyt. Eihän jokainen päivä onnea ollut, mutta ajattelin koko ajan, että kaikki korjaantuu kyllä, Rita sanoo.

Afaan sattui jo niin paljon, ettei omien lasten jättäminen satuttanut enää enempää.

– Ei siinä tilassa ajattele muita kuin itseään. Oloni oli todella huono. Kuvittelin, että avioliitto on pelkkää rakastumista joka päivä ja että vaimo on aina lempeä ja ymmärtää minua, mutta kun niin ei käynytkään, olin pettynyt. Luulin, että alusta aloittaminen muualla auttaa, Afa kertoo nyt.

Lohduton väsymys

Järki oli lähteä. Niin Rita kuvaa kirjettä seuranneita vuosia. Sairaan kuopuksen ja kahden vanhemman lapsen hoitaminen kävi niin rankaksi, että päiväkodin hoitaja ehdotti, josko Rita menisi lääkäriin. Hän sai pitkän sairausloman ja tajusi vasta silloin, miten väsynyt on. Psykologille puhuminen auttoi, samoin seurakunnasta löytynyt ystävä, joka kävi leikittämässä lapsia ja antoi Ritan puhua ja puhua. Vaikeinta oli iltaisin. Silloin hän rukoili. 

– Mutta kaikki aina kuvittelevat, että kun kerran rukoilee, niin apu tulee. Se ei tule heti. Voimaa kyllä sain. Ilman sitä en olisi varmaan täällä. Erityisen pahalta tuntui, kun lapset kysyivät päivä toisensa jälkeen, milloin isä palaa kotiin.

Kaksi vuotta Rita odotti Afaa itsekin. Kolmantena vuonna hän alkoi ymmärtää, että elämä jatkuu erillään. 

Afa eli Venäjällä kuin ilman jarruja. Hänellä oli uusia naisia, pitkiäkin suhteita, ja hän nautti huomiosta ja kehuista, joita sai.

– Olin taas muiden mielestä hyvä tyyppi. Totta kai se johtui siitä, että kerroin tarinasta vain oman puoleni. 

Uusien suhteiden myötä kuitenkin selkeni, että ongelmat eivät katoa, vaikka niitä pakenisi.

– Oli kova pettymys ymmärtää myös se, että uusi elämä ei alkaisi puhtaalta pöydältä, vaan että minulla oli jo lapsia, jotka pitäisi sovittaa uuteen tilanteeseen. Ja olinko oikeasti valmis hylkäämään heidät? En. Vasta tämän ymmärrettyäni
tajusin, miten typerästi olen toiminut.

Afa pyysi Ritalta anteeksi. Rita oli pyytänyt Afalta jo aiemmin. Hän oli pahoillaan, että oli työntänyt miehen pois.

– Vaikka ensin ajattelin, että minä olen se, jolle tehtiin väärin, vuosien mittaan ymmärsin, ettei se ollut koko totuus. Meissä molemmissa oli syytä. Jos huutaa, pahinta on, ettei toinen huudakaan takaisin vaan lähtee hiljaisesti, Rita miettii.

Rakkaus palasi lasten takia

Afasta on edelleen uskomatonta, että Rita otti hänet takaisin.

Helppoa se ei ollut. Rita ajatteli ensin lapsiaan, sitten itseään. Hän halusi antaa lapsilleen kiinteän ydinperheen, jota ei ollut itse saanut. Siksi hän ei koskaan allekirjoittanut eropapereita.

– Halusin olla uskollinen valinnalleni, vaikka Afaa kohtaan tunteeni olivat jo kuolleet. Lasten takia toivoin, että se minunkin rakkauteni vielä palaa. Oveni on ollut auki koko ajan.

Puoli vuotta Afan paluun jälkeen pari huomasi, että tilanne on ajautumassa taas lähtöpisteeseen. Pelastus oli parisuhdeleiri. Se muutti molempien suhtautumisen liittoon. Kumpikin ymmärsi kantavansa mukanaan omia ongelmiaan, joihin puoliso ei ollut syypää ja joita toinen ei voi ratkaista. Ne piti ratkaista ensin itse.

Rita myös alkoi leirillä tuntea pitkästä aikaa lämpöä miestään kohtaan. Kaikkien vuosien jälkeen tuppisuu avautui ja Rita rakastui kaikkeen siihen, mitä ei Afasta tiennyt.

Afasta tuntui, että ensi kertaa hän sai vaimonsa hyväksynnän.

– Nyt hän tietää kipupisteeni ja on puolellani, ei minua vastaan. Olemme tunteneet sen jälkeen jopa sielujen yhteyttä, ja se auttaa pahoinakin päivinä, Afa
sanoo.

Edelleen on ristiriitoja, mutta nyt pari osaa selvittää ne eikä
vain vaikene.

– Kun on sisällä rauha, on helpompi selvitä arjen yhteisistä vaikeuksista.

Molemmat ovat myös oppineet, että vaatimukset puolisoa kohtaan ovat muuttuneet odotuksiksi tai pikemminkin toiveiksi. On ihana saada empatiaa ja ymmärrystä, mutta joskus huono päivä jyrää sen yli. Pitää uskoa, että tulee uusia, parempia päiviä.

– Jos kiukuttelen, Afa tietää, että se johtuu ihan muusta kuin hänestä. Haluamme näyttää myös lapsillemme, miten onnistumme ratkaisemaan riitoja. Vanhempi on lapselle esikuva.

Afa myös ajattelee, että pienet ristiriidat ovat hyvän elämän salaisuus. Hän näkee edelleen Ritassa sen lapsenmielisen ja vilpittömän naisen, johon ihastui.

Rita näkee Afassa yhtä lailla saman turvan – jopa niin vahvan, että nuorimman tyttärensä Amalian kanssa kolmistaan elävä perhe on valmis uuteen remonttiin.

– En tiedä, kauanko taloa joutuu korjaamaan, mutta parasta on, että meillä ei ole mitään aikarajaa.

Jaa