Nokkonen

Teksti: 
Jaa
Nokkonen on perinteinen villivihannes, jonka ravintoarvo etenkin raudan lähteenä on huikea. Nokkosen maku on miellyttävän aromaattinen ja helposti tunnistettava. Paista ensi kerralla pinaattiohukaisten sijaan herkullisia nokkoslettuja!
Nokkonen on aromaattisempi kuin vaikkapa pinaatti. Nokkosten kerääminen kannattaa!

Moni pihamaan rikkakasvi on mainio eväs ruokapöytään. Aloita hortoilu eli villikasvien kerääminen ja käyttäminen ruoanvalmistuksessa helposti nokkosella.

Nokkonen sopii kaikkiin ruokiin, mihin laittaisit yleensä pinaattia. Nokkonen käy mainiosti ainakin lettu- ja leipätaikinaan, keittoihin, kastikkeisiin, pestotyyppiseen tahnaan, risottoon ja piiraisiin. 

Nokkosten kerääminen

Kerää pieniä, vasta maasta nousseita nokkosia kokonaisina tai isompien nokkosten ylimpiä latvoja ja lehtiä.

Katso, mistä keräät. Nokkosten kerääminen esimerkiksi navetan läheisyydestä ei kannata, sillä nokkoset voivat olla liian nitriittipitoista. Vältä myös isojen teiden varsia ja vilkasliikenteisiä paikkoja.

Suojaudu kumihansikkailla. Nokkonen ei polta enää, kun sen lehdet nahistuvat tai kun se on ryöpätty kiehuvassa vedessä. Ryöppää nokkoset aina ennen ruokaan lisäämistä tai säilö kuivaamalla. Askel askeleelta -ohjeet löydät jutuista Nokkosen ryöppäys ja Nokkosen kuivaaminen.

Katso resepti nokkoslettujen (alla), nokkosrisoton ja nokkoskeiton tekoon. Lue myös, mitä muita villivihanneksia löydät läheltä ja mitä villiyrttejä kannattaa kerätä!

 

 

 

Jaa